PTS

Porvoon Taiteilijaseura ry on yleishyödyllinen vuonna 2005 perustettu Porvoon alueen ammatillinen yhdistys. Toiminnan keskeisenä päämääränä on edistää kuvataidetta alueellaan, valvoa visuaalisten taiteilijoiden ammatillisia etuja, edustaa kuvataiteilijoita neuvotteluissa Porvoon alueen kulttuurihallinnon kanssa sekä ajaa % -periaatteen toteutumista alueellaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Porvoon Taiteilijaseura järjestää taidenäyttelyitä ja -tapahtumia, luentoja, seminaareja, antaa lausuntoja sekä harjoittaa opetus- ja julkaisutoimintaa. Seuran tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille.

Galleria Fikka avattu

Vuoden 2019 alussa Porvoon Taiteilijaseura on aloittanut yhteistyön Porvoon Kulttuuripalveluiden kanssa galleriatoiminnan merkeissä. Uudistuneen Porvoon Taidehallin yhteyteen rakennettiin mediataiteenkin esittämiseen soveltuva täysin pimennettävä näyttelytila. Porvoon Taiteilijaseuran hallitus kuratoi näyttelyohjelmiston vuosittain kutsuperiaatteella painottaen media- ja kolmiulotteista (installaatio, veisto) taidetta, mutta huomioiden kaikenlaisen mielenkiintoisen nykytaiteen. Porvoon Taiteilijaseura liittyy Galleria Fikan toiminnan myötä taidekentällä nousevaan liikkeeseen, jonka yhteisenä …

Galleria Fikka avattu Lue lisää »

Porvoon Taiteilijaseuran 10-vuotisjuhlanäyttely

LINK – Ystävyys – Vänskap – Friendship Porvoon Taiteilijaseuran 10-vuotisjuhlanäyttely 18.6.-30.8.2015 Avajaiset 17.6. klo 17 Porvoon Taidehallilla ja Galleria Kulmassa Taidetehtaalla (Läntinen Aleksanterinkatu 1) ja klo 19 Galleria Vanha Kappalaisentalolla (Välikatu 13). Tervetuloa! Juhlavuoden teemana ystävyys LINK – Ystävyys – Vänskap – Friendship -näyttelyyn osallistuvat Porvoon taiteilijaseuran jäsenet ovat valinneet työparikseen ystävän: taiteilijakollegan tai -ryhmän. …

Porvoon Taiteilijaseuran 10-vuotisjuhlanäyttely Lue lisää »

Taiteilijaseuran toiminta 2013

KURSSIT JA LUENNOT Taiteilijaseura jatkaa jäsenistölleen, ja kaikille avoimia kuvataidetta käsitteleviä luentoja tulevan vuoden aikana. Sirkka Tapion kokeellisen paperilitografian kurssi 26.-27.1.2013. Erkki Soinisen luento paikkasidonnaiseta taiteesta aloittaa vuosinäyttely projektimme 1.3. Taidetehtaalla. ”Varjolilja ja kaunokainen” kaupunkitapahtuman yhteyteen järjestetään kukka/kasviteemaan liittyvä maalaus- ja piirustuskurssin/-työpaja. TAIDEMUISTIPELI Taiteilijaseura suunnittelee omia tuotteita, joilla pyritään esittelemään Porvoon Taiteilijaseuraa ja seuran taiteilijoita. …

Taiteilijaseuran toiminta 2013 Lue lisää »

Taiteilijaseuran toiminta 2012

Vuoden 2012 toimiamme pääpisteitä olivat uuden Taidetehtaan ja Taidehallin avautuminen keväällä. Seuran toimintaa ja taiteilijoita tuotiin esille uudessa esitteessä, taidemagneetein ja vuosikalenterissa. Kymmenen seuramme taiteilijaa sai työtilat uudelta tehtaalta. Myös seuran konetyöhuone ja kokoustila siirretiin tehtaan ateljeekäytävään. NÄYTTELYT 2012 Porvoon taiteilijaseuran vuosinäyttely ”Tämän työn takana seison” oli ajalla 5.5.-30.6.2012 Taidetehtaan Taidehallissa. Näyttely oli samalla uuden …

Taiteilijaseuran toiminta 2012 Lue lisää »

Taiteilijaseuran toiminta 2011

SEMINAARI Porvoon taiteilijaseura järjesti Taide elää julkisessa tilassa -seminaarin 30.9.2011.Seminaari oli tapaamis- ja keskustelufoorumi taiteilijoille, arkkitehdeille, kuntien kaavoittajille, rakennuttajille ja kuntalaisille. Tilaisuus järjestettiin Haaga-Heliassa Porvoo Campuksella. Muuttuvassa yhteiskunnassa taiteen merkitys kasvaa. Se lisää ihmisten viihtyvyyttä, sosiaalisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Lisäksi taide tuo lisäarvoa rakennuksille ja niiden ympäristölle. Julkisten tilojen suunnittelussa tulisikin ottaa taiteen ja visuaalisen …

Taiteilijaseuran toiminta 2011 Lue lisää »

Taiteilijaseuran toiminta 2010

VUOSINÄYTTELY Seuran vuosinäyttely Sano se kukkasin järjestettiin Porvoon Taidetehtaan rakennusalueen suoja aitaan yhteistyössä Porvoon Taideyhdistyksen ja muiden toimijoiden kanssa. Projekti toteutettiin torstaista lauantaihin 9.-11.9.2010. Tapahtuma keräsi porvoolaiset taiteilijat, kulttuurinharrastajat ja taidealoja opiskelevat yhteiseen kamppanjaan uuden Taidetehtaan syntymiselle. Taidetapahtuma loi positiivista asennetta, toimintaa ja katseltavaa kaupunkilaisille Taidetehtaan rakennustyön ajaksi. Tapahtuma toteutettiin maalaamalla rakennustyömaan ympärillä olevaan suoja-aitaan …

Taiteilijaseuran toiminta 2010 Lue lisää »